Keskiviikko 20.09.2017
Nimipäivää viettävät tänään
Varpu, Vaula
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoPalvelut › Näyttelytilat

Palvelut


Lohjan kaupunginkirjaston näyttelytilat

 Linderinsali

 

Muut näyttelytilat Lohjan kaupunginkirjastossa

Näyttelyjen tarjonnassa pyritään monipuolisuuteen. Näyttelyjen tulee olla laadullisesti ja teknisesti julkisiin tiloihin sopivia. Näyttelyaika on n. 2-4 viikkoa. Sama näytteilleasettaja voi järjestää näyttelyn korkeintaan kerran vuodessa. Sotaa ja väkivaltaa ihannoivia, rotusortoa puoltavia tai muulla tavoin ihmisarvoa loukkaavia näyttelyjä ei järjestetä. Näyttelytilaa pidetään avoinna yleisölle kirjaston normaaleina aukioloaikoina. Näyttelyaikaa haettaessa on ilmoitettuun aikaan sisällytettävä näyttelyn pystytys- ja purkuajat.

Näyttelyjen järjestämisestä ei tule aiheutua kustannuksia kirjastolle. Kirjasto ei vastaa näyttelyaineistosta. Näyttelyn järjestäjän nimen tulee olla esillä. Näyttelytiloista ei peritä vuokraa (poikkeuksina Lohjan Museon hallinnoima Linderinsali ja Karjalohjan kirjaston Kulttuurivintti), joten kirjastossa ei voi järjestää kaupallisia tai myyntinäyttelyjä, eikä näyttelyluettelossa sen vuoksi saa olla hintatietoja. Näytteilleasettajan yhteys- ja hintatiedot voi pyydettäessä saada kirjaston henkilökunnalta. Näyttelystä tiedottamisen ja mainonnan hoitaa näyttelyn järjestäjä. Kirjasto voi halutessaan tiedottaa näyttelystä asiakkailleen.

Mikäli kirjastossa halutaan pitää esillä nimekeruulistoja, niistä on neuvoteltava etukäteen.

Lohjan pääkirjasto

Aikuisten osaston käytävägalleria  (n. 20 m²)

Monitoimitila Pähkinä, lasten ja nuorten osastolla (50 m²)

 

Näyttelyn järjestämistä varten on varattavissa myös:

Lisätietoja vitriineistä ja sermeistä saa kirjaston vahtimestarilta,GSM 044 374 1380. 

Karjalohjan kirjasto

Kulttuurivintti Karjalohjan kirjaston yläkerrassa (n. 93 m²)

Tila vuokrattavissa näyttelyihin Karjalohjan kirjasto: puhelin: (019) 355 381,
sähköposti: kirjasto.karjalohja(a)lohja.fi, fax (019) 355 381
Kirjastonhoitaja Essi Isola puh. (019) 355 381, sähköposti: essi.isola(a)lohja.fi 

Näyttelyt:

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoPalvelut › Näyttelytilat
Sivun alkuun