Sunnuntai 21.01.2018
Nimipäivää viettävät tänään
Aune, Auni, Netta, Oona
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › Jukka Parkkinen: Korppi ja Korven veikot

Lukuvinkit

 Jukka Parkkinen: Korppi ja Korven veikot

Jukka Parkkinen (s. 1948) on kirjoittanut lukuisia lastenkirjoja ja aikuisten romaaneja, käsikirjoituksia ja runoja. Omimmillaan Parkkinen on mielestäni lastenkirjoissa. Niissä huumori on kätketty ovelasti tapahtumien taakse ja niiden kielelliset heitot ja erilaiset alluusiot vetoavat aikuisyleisöön. Mitä vanhemmalle väelle Parkkinen kirjoittaa, sen väkinäisemmiksi sanaväännöt ja huumori menevät.

Parhaimmillaan Parkkinen on Korppi-kirjoissaan. Parkkisen luoma Kalevi Korppi on tekijänsä mukaan kunnon lintu, vaikka hänessä onkin hiukan runoilijan vikaa. Kalevi seikkailee kaikkiaan neljässä itsenäisessä kirjassa. Korppi ja Korven veikot (1979) on näistä järjestyksessä toinen.

Korpissa ja Korven veikoissa Kalevi Korppi palaa veljensä Kristianin kanssa tuttuun kotikorpeen lajitoveriensa joukkoon parin vuoden siirtolaiselämän jälkeen. Korvessa on kuitenkin paljon muuttunut, sillä Suomen puolustusvoimat on asettunut korppien pesimäalueelle sotaharjoituksiin. Niinpä tykit jylisevät ja pommit paukahtelevat korppien pesimäalueella. Häirinnästä huolimatta Kristian onnistuu kosimapuuhissaan ja ryhtyy perustamaan perhettä. Kalevi puolestaan rakastuu ja vie pesäänsä kummallisia puhuvan laatikon, joka myöhemmin osoittautuu everstin radioksi. Veikko taas pudottaa vahingossa everstin teltan päälle kiiltävän esineen, joka tuossa tilanteessa osoittautuu käsikranaatiksi. Korven rauha katoaa lopullisesti ja korpit ja puolustusvoimat ovat täydessä sotatilassa keskenään. Apuun haalitaan jo lintujen elämää tunteva dosenttikin, jonka kutsuhuutoon ”Kristian Korppi” tämä osaa vastata ”Mika olen”…

Aikuislukija nauttiikin eniten Parkkisen kielestä yleensä ja hänen tavastaan ujuttaa tunnettuja kirjallisuussitaatteja tarinan joukkoon erityisesti. Tutulta kuulostaa esimerkiksi veljesten keskustelu Kalevin saatua rukkaset korppineidolta. Kristian kyselee varovaisesti kosinnasta: ”Kuinka luonnistui asia?” mihin Kalevi vastaa äreästi: ”Jaa-ah! Kuinkahan tuo luonnistui?” Myös kappaleiden nimet vaikuttavat aikuisesta jotenkin tutuilta: Vihan hedelmät, Syvä uni, Jäähyväiset aseille…Silti kaikki loksahtavat näppärästi tarinaan. Muutenkin kielen taso vihjaa enemmän kuin lukija ehkä aluksi tajuaakaan. Esimerkiksi tykkejä ihmeteltäessä Veikko kertoo niiden olevan kovaa ainetta; kun niitä nokkaisee ne sanovat kil. Kalevin mielestä ääni on pahaenteinen, sillä ”kilisevistä esineistä saa helposti omituisen käytöksen”. Lyömätön on myös Kalevin ohje puolison saamiseksi: ”Siinä on käsittääkseni tekeydyttävä eräänlaiseksi koikkelehtijaksi. Täytyy kurnuttaa, heittää volttia ja puhella henkeviä”. Niinpä niin.

Jokaisen luvun alkuun Kalevi Korppi, tuo runoilijan vikaa omaava lintu, on kirjoittanut riimillisen runon eri aiheista. Muuankin alkaa kauniisti: ”Älä tuhoa, Paavo, haavikkoa…”
Oma suosikkini on runo Elämän tinki on täysi:

 Elon lehmä, pisara viimeinen,
 mun maljaani viimein lypsä:
 vaikka elämä kuinka raakaa on,
 minä ainakin olen jo kypsä.

Korppi ja Korven veikot on hyväntuulinen luonnonsuojelukirja, joka soveltuu koko perheen käyttöön.

 

   Merja-Liisa Karhu

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › Jukka Parkkinen: Korppi ja Korven veikot
Sivun alkuun