Torstai 18.01.2018
Nimipäivää viettää tänään
Laura
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › Antti Heikkinen: Pihkatappi

Lukuvinkit

Antti Heikkinen: Pihkatappi (2013)

Antti Heikkisen (s.1985) esikoisromaani Pihkatappi on kertomus pienestä määrittelemättömästä savolaiskylästä ja sen asukkaista monen sukupolven ajalta. Romaanin minäkertoja on noin kolmissakymmenissä oleva tamperelaisen ilmaislehden toimittaja, joka sattumalta näkee netissä taltioinnin Urho Kekkosen hautajaisista ja muistaa alle kolmivuotisena seuranneensa sitä televisiosta isänsä kanssa. Sitä myötä Jussi palaa Savon maaseudulla vietettyyn lapsuuteensa ja alkaa miettiä kirjan kirjoittamista sukunsa tapahtumista.

Tämän hän tekee esittelemällä ensin täsmällisesti sukunsa tärkeät ihmiset. Jäyhän maanviljelijä-isänsä, kuolleen äitinsä, äitinsä vanhemmat, herravihaisen Tiina-mummon ja niin ikään kuolleen Hannes-ukin, isänsä vanhemmat Rauha-mummon ja Topi-ukin sekä näiden lisäksi vuoden 1918 punaisten teloituksissa riehaantuneen isoukki Otto Vihtorin, isän kaverit Taunon ja juopottelevan Reinon, omituiset naapurit sukulaisineen moneen polveen, omat kaverinsa sekä koko kylän väen, elävät ja kuolleet. Tämän hän tekee nasevasti tiivistämällä yhteen lauseeseen ihmisen koko olemuksen. Esimerkiksi Rauha-mummon kuvaus tiivistyy ytimekkäästi: ”Vähän löyhkänä nainen, piti itsestään paljon enemmän kuin muut”.

Esittelyiden jälkeen Jussi miettii miten jatkaisi kirjoittamistaan, ”tappaisinko sittenkin äitini ennen kuin päästäisin isoukkini listimään punavankeja. Otin jääkaapista oluen ja istuin miettimään.”

Romaani on rakennettu palasista ja aikasiirtymistä kuten niin monet nykyiset romaanit ovat. Jussi siirtyy äitinsä kuolemasta noin vuonna 1984 isoukkinsa kokemuksiin vuonna 1918, palaa sieltä omaan lapsuuteensa, sitten taas Tampereelle noin vuoteen 2012. Heikkinen erottaa nämä kuitenkin selkeästi, joten lukija ei juuri joudu miettimään missä nyt ollaan ja kenen muistoja kerrotaan; sikäli Jussin selitykset kirjoittamistyön etenemisestä helpottavat asioita.

Pihkatapissa käytetty kieli sen sijaan voi hämätä lukijaa. Etenkin alkupuolella Heikkinen käyttää puheissa laveaa murretta tyyliin ”Pittää tässä jotennii ite kenennii vuan”. Kunhan lukijalle selviää esim. mitä ovat ”pyönävedet”, saa puheista kuitenkin yllättävän hyvin selvää.

Romaanissa voi nähdä kaukaisia yhtäläisyyksiä niin Linnan Pohjantähteen, Kyrön Mielensäpahoittajaan kuin moneen nimeämättömään maaseutukuvaajaan ja kehityskertomuksen tekijään. Antti Heikkisellä on kuitenkin oma tyylinsä, jossa kertojan itseironinen sävy ja irvistely yhteiskunnalle ovat piristävä lisämauste.

Mistä näitä kummallisen valmiita esikoiskirjailijoita tulee?


    Merja-Liisa Karhu

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › Antti Heikkinen: Pihkatappi
Sivun alkuun