Tiistai 12.12.2017
Nimipäivää viettää tänään
Tuovi
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoKirjastot ja aukioloajat › Routionmäen kirjasto

Kirjastot ja aukioloajat

Routionmäen kirjasto

Havumetsäntie 4, 08350 LOHJA
 

OMATOIMIKIRJASTOPALVELUAIKA
tiistai - torstai
perjantai
lauantai - sunnuntai
16 - 20 
suljettu
10 - 15
maanantai
 
16 - 20


Routionmäen monitoimijatalon aulatilaan avattiin 9.10.2017 Routionmäen kirjasto.

Omatoimikirjastoon pääsee Lukki-kirjastojen kirjastokortilla ja siihen liitetyllä tunnusluvulla.
Lainaaminen ja palauttaminen tapahtuu automaatilla. Kirjaston kokoelmaan kuuluu noin 2000 kirjaa, lähinnä lasten ja nuorten aineistoa. Lisäksi Lohjan muista kirjastoista saadaan vaihtuvia siirtokokoelmia aikuisten kirjallisuutta. Kirjastoon tilataan alkuvaiheessa Helsingin Sanomat ja Länsi-Uusimaa sekä Aku Ankka. Ensi vuonna valikoimaa laajennetaan. Kirjastossa voi lukea myös digitaalisia sanomalehtiä ePress-palvelusta, jossa on noin 100 suomalaista sanomalehteä.

Tilassa on asiakkaiden käytössä kaksi tietokonetta. Toinen on internetkone, jolla voi surffata netissä tai esim. lukea sanomalehtiä ePress-palvelusta. Toinen on tiedonhakukone, jolla voi käyttää Lukki-verkkokirjastoa, eli hakea Lukki-kirjastojen kirjoja, uusia omia lainoja, tarkastella omia tietoja ja varata kirjoja.
Routionmäen kirjasto toimii noutopisteenä, eli voit varata kirjoja muista Lukki-kirjastoista ja noutaa ne Routionmäen kirjastosta.  Routionmäen kirjaston omia kirjoja ei voi varata noudettavaksi muista kirjastoista.

Kirjastossa on lainaus/palautusautomaatti ja Routionmäelle voi palauttaa myös muiden Lukki-kirjastojen (Lohja, Karkkila, Vihti) kirjoja. Kirjastossa ei ole kirjastoammatillista henkilökuntaa paikalla, vaan sitä hoitaa koulun henkilökunta. Täten myös kirjaston tarjoamat palvelut ovat suppeammat kuin Lohjan kaupunginkirjaston muiden toimipisteiden palvelut. Kirjastoon ei voi myöskään maksaa myöhästymismaksuja tai muita maksuja, vaan ne täytyy hoitaa toisessa toimipisteessä.

Routionmäen omatoimikirjaston  käyttösäännöt

Omatoimiaikana kirjasto on käytettävissä ilman henkilökuntaa.

Omatoimikirjastoon pääsee Lukki-kirjastojen kirjastokortilla ja siihen liitetyllä tunnusluvulla. Tunnusluvun saa kirjastosta. Omatoimikirjaston käyttöä varten ei tarvita uutta tunnuslukua. Kirjaston henkilökunta opastaa omatoimikirjaston käytössä.

Omatoimiaikana kirjastoon on 13 vuoden ikäraja. Alle 13-vuotiaat voivat asioida kirjastossa palveluaikoina ja huoltajan kanssa. Kirjastokortti syötetään kirjaston pääoven vieressä olevaan lukijalaitteeseen ja näppäillään henkilökohtainen tunnusluku.

Jokaisen omatoimikirjaston käyttäjän on kirjauduttava sisään, jotta henkilökunta voi tarvittaessa tarkistaa järjestelmästä, kuka on ollut kirjastossa sekä kävijätilastoinnin vuoksi. Onnistuneen sisään kirjautumisen jälkeen ovi avautuu sähköisesti ja järjestelmä ottaa kuvan asiakkaasta.

Asiakkaan tulee varmistaa, ettei kirjastoon tule samalla oven avauksella muita asiakkaita. Jos huoltaja vierailee kirjastossa lasten kanssa, riittää että vain huoltaja rekisteröityy.

Asiakkaan on poistuttava kirjastosta viimeistään ennen omatoimiajan päättymistä. Ohjeet tulevat kaiuttimien kautta automaattisesti. Omatoimikirjaston aukioloajan päättyessä aktivoituu kirjaston normaali kulunvalvonta ja murtosuojaus.

Asiakas voi lainata ja palauttaa aineistoa lainaus- ja palautusautomaatilla.  Palautuksen jälkeen aineisto laitetaan automaatin vieressä olevaan hyllyyn tai lukittuun laatikkoon automaatin antamien ohjeiden mukaan.

Mikäli asiakas tulee lainaamaan varaamaansa aineistoa, hän hakee sen varaushyllystä, jossa aineisto on lajiteltu varausnumeron mukaan. Aineisto lainataan automaatilla.

Kirjaston tiloissa on käyttäydyttävä asiallisesti. Kirjastossa on tallentava kameravalvonta, jonka käytössä sovelletaan henkilötietolakia (523/1999). Kirjastoa valvotaan etäyhteydellä. Mahdollisiin häiriötilanteisiin puututaan. Alaikäisten kohdalla otetaan yhteyttä huoltajiin. Omatoimikirjaston asiakkaat ovat velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Myös vahingontekijän sisään päästänyt voi joutua vastuuseen.  Kirjaston käyttöoikeuden menettämisestä on säädetty Lukki-kirjastojen käyttösäännöissä.  Turhista hälytyksistä peritään asiakkaalta korvaus.

Henkilökunnan paikalla ollessa kirjasto palvelee tavalliseen tapaan.


 

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoKirjastot ja aukioloajat › Routionmäen kirjasto
Sivun alkuun