Sunnuntai 21.01.2018
Nimipäivää viettävät tänään
Aune, Auni, Netta, Oona
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLapset ja nuoretLukuvinkkejä › Kotimaista nuorille aikuisille

Lapset ja nuoret

Suomalaisia kirjoja nuorille aikuisille

Aalto, Anne-Maija: Syvään veteen Aho, Elisabeth: Tanssii Emman kanssa

15-vuotiaan Taikan äiti kuolee auto-onnettomuudessa, ja Taika joutuu aloittamaan uuden elämän vieraassa ympäristössä.Lukija elää surun läpi yhdessä päähenkilön kanssa, käy samoissa syvissä vesissä. Hän kovettaa itsensä kuin uutta minäänsä luova Taika, takertuu mukavaan äidinkielenopettajaan Anttiin samalla epätoivoisella hurjuudella, tulee yhtä nöyryytetyksi, hyväksyy lopulta oman haavoittuvuutensa. "Minä talutin itse itseni pois jäältä ja syvistä vesistä ja nyt minä olen tässä, valmiina elämään ja pitämään hauskaa."

Yhdeksäsluokkalainen Emma Vainio on oikeastaan helpottunut, kun hänen parinsa ilmoittaa lopettavansa kilpatanssin. Emma on saanut tarpeekseen Joonaksen laiskasta harjoittelutahdista ja myöhästelystä. Kuin tilauksesta kuvioihin ilmestyy komea Matias, joka pyytää Emmaa tanssimaan kanssaan. Emma on innoissaan, sillä Matias on taitava ja motivoitunut harjoittelemaan. Heidän askeleensa tuntuvat sopivan yhteen täydellisesti. Pari viikkoa ennen tärkeitä kisoja Emma saa musertavia uutisia. Matiaksen vanha tanssipari on palannut, ja Emma on jo toista kertaa samana syksynä ilman paria. Onko hänen unohdettava tanssihaaveensa lopullisesti? Rankkaa harjoittelua, tiukkaa kilpailua, keskinäistä kannustusta ja kisojen kutkuttavaa jännitystä...

Delikouras, Aleksi: Nörtti - Pro gamer (Nörtti 4)

Heinonen, Henna Helmi: Miisa ja jääprinsessa

DragonSlayer666 käy lukiota, tähtää ammattilaispelaajaksi ja pääsee kansainvälisiin kisoihin. DragonSlayer666 kaipaa lukiossa yläastetta, kiusaajia ja sitä, kun kukaan ei viittaa. Drago kaipaa myös MegaMania, Pinokkiota ja muita kusipäitä. Koulussa Hege91 liehittelee koppavaa Daisukea. Daisuke eli Daismaister69 on yksi Suomen kovimmista CS-pelaajista ja kansainvälisissä kisoissa menestyneen tiimin kapteeni. Havitteleeko Hege91 pääsevänsä sen jäseneksi? Myös Drago tähtää ammattilaispelaajaksi. Aukeaako Dragon tie menestykseen, kun Daisuke kutsuu hänet tiimiinsä? Miten mahtaa käydä kisamatkalla Saksassa?

Suositun Miisa-sarjan kolmas osa: ensirakkauden huumaa, luisteluharkkoja ja kilpailuja, kaverikateutta ja kiusaamista. Kolmas osa alkaa Miisan ja Antonin ensisuudelmalla, mutta sitten matkaan tulee mutkia. Kun Miisa joululoman jälkeen palaa jäähallille, odottaa siellä ikävä yllätys: ryhmän vanha jäsen Eve on palannut ulkomailta ja alkaa taas kukkoilla ja kiusata Miisaa. Katakin on Even lähellä erilainen kuin ennen ja Miisa tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

1. osa Miisan kaksoisaxel
2. osa Miisa voittaa kultaa

Hepo-Oja, Briitta: Siilin kuolema Hietala, Nelli: Miia Martikaisen kärsimysviikko
Viisitoistavuotias Arttu on tuntenut itsensä aina vähän ulkopuoliseksi pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa - ja perheessään. Vanhemmat luovat uraa, isoveljet kaatavat naisia ja heittävät koreja ammattilaisen ottein. Pikkusiskokaan ei tunnu tajuavan Artun elämää. Neatta sentään ymmärtää Artun päässä pyöriviä kysymyksiä ja aktivistitempauksia. Miksi lihaa pitäisi syödä? Mitä tehdä, kun valaat uivat kuolemaan rannikoille? Entä saako kilpikonnan nimeksi antaa Kurt Cobain? Ja onneksi on Bettina-täti, jonka mielestä irokeesi päässä, viskiryyppy lasissa ja kilpikonna sängyssä on ihan ok. Vaikka äiti epäilisikin satanistiksi. Millaisen käänteen maailman tylsin mökkiloma voikaan saada, kun rantaan ajautuu paatti ja mukiinmenevän näköinen nuorimies? Vastustamaton kesäromaani hurmaa raikkaudellaan. 17-vuotias Miia kypsyy vanhempiensa kanssa pakollisella mökkilomalla, kunnes myrsky järjestää yllätyksen. Miian ikäinen Taneli ajautuu isänsä kanssa rantaan, kun heidän veneestään loppuu bensa. Nuoret lähetetään satamaan täyttämään kanisteria, mutta Taneli pudottaa vahingossa bensa rahat järveen. Alkaa vuorokauden mittainen seikkailu täynnä epätoivoista rahankeruuta ja armotonta flirttiä.
Hulkko, Johanna: K-18 Huotarinen, Vilja-Tuulia: Kimmel
Palkitun kirjailijan uutuus on valloittavan aito tarina lukioikäisestä Aksusta ja nuoruuden mokailuista. ”Ruisku, dödö, vaatteet, parta ja hajut. Tuoksuja ne oikeesti on mutta ei raavas mies niin voi sanoa. Nyt oli kyllä pantava parhaansa peliin. Jos Hilfiger pysty antaan hajuapuja, otin tietty vastaan. Skä heitti mut bussiasemalle ja lähdin kulkeen kohti kohtaloani. Myönnetään et olis vähän uskottavampaa matkustaa hepalla cowboysatulassa sivurimpsut heiluen kuin keltasessa paikallisdösässä joka kulkee biokaasulla ja päästelee vaan hiilidioksidittomia paukkuja. Siellä mä kuitenkin sit ratsastin. Lucky Luke jonka revolveri oli juuttunu koteloon.” Aksu ottaa ja mokaa pahemman kerran. Porukat poissa, koko talo käytössä, vähän juomaa, hyvää seuraa. Maria - the beibe - ei ikinä antaisi anteeksi. Eräänä päivänä 16-vuotias Kimmel saa vanhemmiltaan tehtäväksi pelastaa maailman yhdessä hohtavan Yökirjansa kanssa. Kimmel matkustaa pinkillä lentokoneella ympäriinsä ja kohtaa 12 tyttöä. Sementtijalkaisen tytön, joka on odottanut aina. Rautahampaan, jolla on ikävä. Takiaistytön, joka haluaa aina vain lisää. Miekkatytön, jonka sydän on särkynyt. Rubiinitytön, joka varastaa. Kohtaamisissa on läsnä kaikki se, mikä elämässä on tärkeää.
Ikonen, Asta: Roosan rokkibändi  Kallioniemi, Tuula: Risteys
Roosa huokailee koulun ihanimman pojan Patrikin perään. Kun vielä se kaikkein uskomattomin ja epätodennäköisin tapahtuu eli Patrik pyytää Roosaa laulamaan bändiinsä, koulunkäynti ei kiinnosta enää yhtään. Kappaleiden harjoittelua yhdessä Patrikin kanssa, levytyssopimus se kaikki on huimasti kiinnostavampaa kuin koulu; ja mihin koulua tarvitaan, kun ura laulajana odottaa. iti ja paras tyttökaveri pitäisi vain saada ymmärtämään, että treenit ja esiintymiset ovat aina illalla ja niissä kuluu aikaa. Ensimmäisen kerran Roosaa alkaa epäilyttää, kun hänen taiteilijanimekseen määrätään Ruut ja hänen ulkonäköään aletaan muuttaa. Onko loistava tulevaisuus sittenkään rokkibändissä? "Se paku ilmestyi kuin tyhjästä. Okei, myönnetään, törmäsin kolmion takaa suoraan maantielle." Mitä tapahtuu, kun 13-vuotias kulmakunnan kovis saa kuoleman kynnyksellä mahdollisuuden parantaa tapansa? Voiko enkeliksi ryhtyä? Mika on tunnetusti aina pahanteossa. Hän ei anna vanhemmilleen anteeksi, että on saanut vasta hiljakkoin sattumalta tietää olevansa adoptoitu. Kun Mika rysähtää skootterilla pakettiauton kylkeen, hän on kuulevinaan äänen, joka pyytää valitsemaan. Ja Mika valitsee. Enää poika ei katso sivusta, kun joku on hakoteillä tai kaipaa apua. Moni hieraisee silmiään nähtyään hyväntekijänsä. Eihän se voi olla Mika, jonka huhutaan saaneen surmansa. Vai voiko?

Keskiaho, Reija: Nikottelua

Keränen, Mika: Maaliviivalla

Niko on poika. Hän tykkää pojista. Mitä sitten? Niko on 17-vuotias rento ja rauhallinen tyyppi. Hän kaveeraa Lihiksen kanssa, käy punttisalilla, pelkää vettä, pelailee tietokoneella ja juttelee kanilleen. Ihan normikaveri siis. Normikavereiden tapaan myös Niko kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä. Haparoivat yritykset uhkaavat kuitenkin hukkua arjen vastoinkäymisiin: lapsuuden leikkikaverit paiskovat häntä pitkin seiniä ja isäkin aiheuttaa asenteellaan suuren pettymyksen. Selväksi käy, että läheisyyden kohteen olisi parempi olla naispuolinen.

Tänään on SE päivä. 18-vuotiaan Kalle Salosen tulikaste joukkueensa ykkösmaalivahtina ensimmäisessä Veikkausliigapelissä. Vantaan Urheilijat on fanien ja vedonlyöjien ennakkosuosikki Inter Mariehamnia vastaan. VanU:n valmentajalla on kuitenkin keinonsa kiristää vilpillinen lopputulos. Mutta kuinka moni omista pelitovereista on sotkeutunut käsikirjoitukseen? Kun peli alkaa, Kallen on punnittava ratkaisuaan uhkausten ja unelmiensa välillä. Menneisyyden varjoja uhmaava taistelija on valmis antautumaan vain kotikatsomon upean Gabrielan edessä.

Kolu, Siri: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Kotila, Leena: Laura ja yllätysten kesä

Peetulle itseksi tulemisen hinta on kallis. Niin kallis, että sen maksaa kaikesta huolimatta. Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, vaikka Petra hän ei ole ollut koskaan. Ei se pikkutyttö, jonka äiti muistaa. Syyskuun ensimmäinen Peetu täyttää 18 ja pian sen jälkeen hän menee korjausleikkaukseen. Ennen sitä Peetu vain odottaa. Odottamista helpottaa se, että isä vie Peetun lentämään. Purjelentokoneeseen, melkein taivaan reunaan kiinni. Kymmenen lennon ajan Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta. "Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää."

Laura, ponteva aspergertyttö opiskelee klassista balettia Suomen Kansallisbaletin koulussa, ja kuten useimmat Kansallisbaletin nuorisoasteen oppilaat, suorittaa peruskouluaan Kaisaniemen koulussa. Yhdeksännellä luokalla Lauran elämä mullistuu: Hänelle myönnetään stipendi kansainväliseen oppilaitokseen toiselle puolelle maailmaa, Sydneyyn. Markus, Lauran luokkatoveri, saa poikaoppilaalle myönnettävän apurahan ja toverukset suunnistavat kohti aivan uudenlaista elämää: Isän lemmikki Laura, jota kotona on aina tuettu ja autettu ja Markus, jonka isä ei siedä tanssivaa poikaa. Yhteinen asuminen koulun asuntolassa, uudet opettajat joiden tyyliä herkästi kimmastuvan Lauran saattaa olla alkuun vaikea ymmärtää, luokkatoverit joiden kommelluksiin ja ongelmiin ystävykset väistämättä sotkeutuvat saattavat molemmat vuoroin iloon, suruun, suureen vaaraankin. Sopiiko rakkaus puolestaan vain aikuisille? Entä jos on nuori mutta rakastuu ihan tosissaan? Entä mitä tapahtuu, kun pitkään itseään etsinyt koreografiaopiskelija Nathan vihdoin viimein valmistaa päättötyön, johon hän haluaa alaikäiset solistit – pääasia että saapuvat sieltä, mistä Sibeliuksen musiikkikin?

1. osa Laura matkustaa Australiaan
2. osa Lauran kevät

Kökkö, Hanna: Megamysteeri

Lehtinen, Tuija: Välivuosi

Helmillä on huolia. Hän joutuu ehkä muuttamaan perheensä kanssa kauas pois tutusta kotikaupungista – ja Manun luota. Onneksi geokätköilyn megatapahtuma auttaa saamaan vähäksi aikaa ajatukset muualle. Niinpä Manu ja Helmi matkustavat Helmin papan luokse Sastamalaan odottaen leppoisaa viikonloppua kätköilyn merkeissä. Mutta kun vanhan kirkon kallioilla alkaa tapahtua kummia asioita, nuoret ovat taas keskellä seikkailua...

1. osa Kätkö
2. osa Vaara
3. osa Varjon jäljillä
4. osa Saarikätkö
5. osa Anterin aarre

Välivuosi on Simosta huono läppä. Hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että vuosi olisi oikotie onneen. Kaksi hyvin erilaista yksinhuoltajaperhettä päätyy yhteen. Simo, boheemi kulttuurituottajaäiti ja pikkusiskopuoli Tikkurilasta. Lime, avaruusfysiikasta luennoiva professori-isä ja pikkusisko Kauniaisista. Simo aloittaa kymppiluokan. Lime on matikkaluokalla ja nero, kuten isänsä. Simosta tuntuu kuin hän olisi joutunut huonoon tosi-tv-ohjelmaan, jossa uusperheen jäsenet yrittävät tappaa toisensa. Lime puolestaan elää todeksi vanhaa perhesarjaa Me hirviöt. Ei mikään love story.

Lehtineva, Tiina: Hero

Lähteenmäki, Laura: Nutcase

16-vuotias Eetu luulee muuttavansa takaisin Lontooseen vanhempiensa kanssa tavoitteenaan paikka tunnetun ratsastusvalmentajan tiimissä. mutta suunnitelmat sekoittaa kuitenkin tyttö, jonka perässä Eetu joutuu keskelle heroiininhuuruista todellisuutta. Ystävät yrittävät jarruttaa, mutta Eetu sulautuu pelottavan täydellisesti mukaan jengiin, jossa poika tuntee viimeinkin pääsevänsä kosketuksiin jonkin aidon kanssa. Kun heroiini virtaa suonissa, tulee Eetusta joku toinen, eivätkä jengimaailman kamaluudet tunnu missään. Sinisilmäinen ja kiltti Eetu pelaa omilla säännöillään tätä kuoleman peliä, jossa häviäjää odottaa ruumisarkku. Mutta elämä ei ole mustavalkoista, valinnat eivät ole täysin oikeita tai vääriä, ja niiden keskellä Eetu oppii, ettei mikään ole niin haurasta kuin elämä.

Saimi ja Juho. Juho ja Saimi. Maalla asuvat sisarukset, jotka ovat aina olleet yhdessä. He kääntävät toistensa lauseet ympäri, puhuvat biisilainauksin ja ajattelevat kuin yhteisin aivoin. Tai ajattelivat. Kun Juho lähtee kaupunkiin lukioon, Saimi jää yksin. Helpompaa kuin hankkia uusia ystäviä on paeta nettiin. Saimi on pian koukussa blogiin, jota luulee veljen lukevan, ja kokee jännittävää yhteyttä sen kirjoittajan kanssa. Blogi alkaa ohjata hänen valintojaan, todellisuus sekoittua netin todellisuuteen. Kuka blogia pitävä Sumu oikein on?

Lönn, Pasi: Aavetanssi

Mattila-Laine, Satu: Parantola

Kesä vetelee viimeisiään, mutta missä vetelee poikien koulun talonmies, "Lapamake"? Konstaapeli Veijo Muusi pyytää nuoria ystäviään apuun, sillä Lapamake on kadonnut mökillään Keiteleellä, ja kaikki merkit viittaavat henkirikokseen. Tapaus vie poikia pitkin maakuntaa, poliisiveneen hurjaan kyytiin ja henkeäsalpaaviin tilanteisiin. Mukana menossa on myös värikäs persoona Ismo Tuutunen: älyttömän villi autokuski mutta erinomainen poliisi. Tutkimusten edetessä poikia alkaa ihmetyttää ja pelottaakin outo aavemainen hahmo, joka hilluu autiomökin liepeillä. Onneksi aina väillä on aikaa siemaista omenalimonadia ja haukata pizzaa. Vetävä ja asiantuntevasti kirjoitettu tarina sopii hyvin myös vähän lukeville pojille.

15-vuotias vintageharrastaja, epilepsiaa sairastava Elisa päätyy aikamatkalle 1930 luvun kaatumatautiparantolaan, jossa hoitoina ovat suolaton kasvisruoka, bromkali ja eristys. Parantolan arki mankelointeineen ja lypsämisineen on rankempaa kuin mihin Elisa on tottunut, mutta onneksi Elisa saa ystävän toisesta parantolan asukista, Annasta. Molemmat tytöt rakastavat 30 luvun filmitähtiä! Elisaa ja Annaa uhkaa kuitenkin vaara: parantolan tohtori Groman aikoo aloittaa kaatumatautisten steriloinnit.

Mäkitalo, Janne: Pääkallokiitäjät

Nuotio, Eppu: Ihana Venla T

Länsi-Suomessa asuvilla kasiluokkalaisilla Timillä ja Terolla on tylsää koulussa. Historian tunnilla tehty tutustumisretki muinaiseen Euran Käräjämäkeen sytyttää heidän seikkailunhalunsa. Poikien pelottelureissu pilkkopimeällä Käräjämäellä menee kuitenkin överiksi, ja kotiaresti uhkaa pilata syyskesäisen viikonlopun. Ellei sitten… Teron ideoima karkumatka Säkylän Pyhäjärvelle muuttuu leppoisasta kalastusreissusta pelottavaksi kamppailuksi myrskyävää järvenselkää ja pahantahtoisia mökkiläisiä vastaan. Uutiset seutua piinaavasta ryöstöaallosta ovat vain pintaraapaisu paljastuvasta totuudesta, jonka selville saaminen on koitua pojille kohtalokkaaksi. Pääkallokiitäjät on kertomus seikkailusta, ystävyydestä ja kekseliäisyydestä.

Venlasta on tullut suosittu nettipalstanpitäjä. Mutta vaikka hän osaakin vastata muiden kysymyksiin, hän ei keksi vastausta siihen miten sanoa poikaystävälleen Horhelle, että tämä on ihana, mutta Matiasta Venla rakastaa... Venlan ihmissuhdekiemurat jatkuvat yhtä hulvattomina kuin kirjoissa Venla T:n rakkaudet ja Venla T:n se ainoa oikea.

1. osa Venla T:n rakkaudet
2. osa Venla T:n se ainoa oikea

Palviainen, Juha-Pekka: Tarpeeksi reilua

Paretskoi, Jyri: Shell´s Angels ja beibit

Arttu ja Koponen kehittelevät omaa leffaa lyhytelokuvakisaan, jossa voi voittaa matkan Venetsian elokuvajuhlille. Mukana porukassa on luotto kaveri Jossu, ja pääosan esittäjäksi Arttu haaveilee jumalaisen kaunista Jasminea, jota on tähän asti ihailtu vain kaukaa. Pojat saavat kerättyä rohkeutensa ja kysyvät Jasminea mukaan - ja tämä suostuu. Nelikko kehittelee yhdessä käsikirjoitusta ja vetäytyy lopulta kuvauksiin syrjäiselle saarelle. Suljettu ympäristö tuo pintaan piilotettuja tunteita ja jännitteitä, ja reissu saa yllättävän suunnan.  Tarpeeksi reilua on oivaltavan huumorin siivittämä tarina nuorista, joilla kaikilla on omat intohimonsa, epävarmuutensa ja salaisuutensa.

Mopojengi Shells Angles on mennä hiljaiseksi, kun Rudin tyttöystävä Hanna ilmoittaa olevansa raskaana. Vakavuutta ei Henrin ja Samun kohdalla kuitenkaan kauan kestä, ja Henrin tyttöystävä Milla keksii testata poikien hoivataitoja Henrin pikkusiskon Pinjan nukeilla. Kun yksi vauvanukeista kidnapataan, on Shells Anglesin nokkeluudelle taas kysyntää, ja onpa vauhdikkaassa menossa mukana muitakin beibejä.

1. osa Shell´s Angels
2. osa Shell´s Angels ja Kalajoen hiekat

Parkkonen, Linnea: 112 - Vihaan itseäni

Rekola, Teija: Top models

112 - vihaan itseäni vie lukijan raadollisen syvälle nuoren maailmaan, jossa anoreksia ottaa vallan. Voiko elämässä selvitä, kun oma peilikuvakin oppii valehtelemaan? Lilli on 15-vuotias tyttö, jonka maailmaa synkentävät vaikea perhetilanne sekä ulkonäköpaineet. Arvosanojakin pitäisi kohottaa lukiota varten, ja isän alkoholismi haudata kaapin pohjalle tyhjien pullojen alle. Hyväksytyksi tulemisen tarve ja epävarmuus omasta itsestä ajavat Lillin kohtalokkaaseen kierteeseen, jossa jokainen suupala punnitaan.

Upeita vaatteita, huippusuunnittelijoiden näytöksiä, matkoja, rahaa, hyviä bileitä… Noora ja Erika haaveilevat luksuselämästä lähtiessään 16-vuotiaina mallintöihin Pariisiin. Tytöt ovat varmoja, että heistä tulee supersuosittuja malleja, joiden kasvot näkyvät mainoksissa ja muotilehdissä. Perillä Erikaa ja Nooraa odottaa kylmä ullakkoasunto ja mallibisneksen tyly todellisuus. Kilpailu töistä on kovaa ja huippumallius pitkän tien päässä. Pystyykö heistä kumpikaan pärjäämään raadollisessa muotimaailmassa ja toteuttamaan unelmansa tähteydestä?

Romppainen, Katariina: Sori vaan, se on totuus

Rouhiainen, Elina: Vainuttu (Susiraja 4)

Seiskaluokkalainen Senja on valehdellut kavereilleen kodistaan ja perheestään, koska huonomaineinen vuokralähiö Koilaakso ja köyhä siivooja-yksinhuoltajaäiti hävettävät. Isästään Senjalla on tiedossa vain nimi ja vanha valokuva. Yllättäen äiti päättää lähteä Norjaan tienaamaan kunnolla ja jättää Senjan isänpuoleisten sukulaisten hoiviin arvostetulle asuinalueelle. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Senja on onnesta soikeana, varsinkin kun isänkin tapaaminen näyttää vihdoin järjestyvän. Mutta koko totuus ei ole vielä suinkaan paljastunut…

Upean sarjan huikea huipennus! Voiko rakkaudella olla mahdollisuutta, kun voitettavana ovat yliluonnollisen suuret esteet ja henkeä uhkaavat vaarat? Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua. Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat.

1. osa Kesytön
2. osa Uhanalainen
3. osa Jäljitetty

Simukka, Salla: Musta kuin eebenpuu (Lumikki-trilogia 3)

Sumanen, Nadja: Rambo

Olipa kerran tyttö, jolla oli varjo. Aika käy vähiin, ensi-ilta on oven takana ja Lumikin täytyy löytää keinot voittaa ahdistelijansa, jonka sielu tuntuu olevan musta kuin eebenpuu. Ilmaisutaidon lukiossa ollaan tekemässä jouluksi uutta tulkintaa Lumikki-sadusta ja näytelmän pääosaan on tietenkin haluttu Lumikki Andersson. Kaikki näyttäisikin sujuvan harvinaisen hyvin. Lumikki on alkanut seurustella mukavan pojan kanssa, joka esittää näytelmässä metsästäjää. Olisiko elämä viimein löytämässä rauhallisen uomansa? Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saada viestejä salaiselta ihailijalta, jonka ihastus paljastuu pian kaikennieleväksi pakkomielteeksi. Viestien lähettäjällä tuntuu olevan enemmän tietoa Lumikin menneisyydestä kuin Lumikilla itsellään. Ihailija uhkaa muuttaa ensi-illan verilöylyksi, ellei Lumikki suostu hänen vaatimuksiinsa. Selvittäessään salaisen ihailijan henkilöllisyyttä Lumikin on pakko kohdata myös oman henkilöhistoriansa mustimmat salaisuudet. Lisäksi Lumikin elämän suuri rakkaus, Liekki, ottaa jälleen yhteyttä yli vuoden hiljaisuuden jälkeen ja haluaa jatkaa siitä, mihin he kaksi jäivät. Lumikin on tehtävä valinta kahden rakkaan välillä. Mutta onko se mahdollista?

1. osa Punainen kuin veri
2. osa Valkea kuin lumi

Rambo on kasvanut kaksin äidin kanssa ja tottunut selviytymään yksin, kun äiti on masentunut. Pojalla on lyhyt pinna mutta huima mielikuvitus, ja koulussa hän karttaa hyväosaisten seuraa. Kesäloma saa väriä, kun Rambo pääsee äidin mies­ystävän vanhempien mökille. Mikä paratiisi: päivärytmi, ruoka-ajat ja maailman hyväsydämisin isäntäväki! Rauha rikkoontuu, kun niskojaan nakkeleva Liina saapuu. Tytöllä on näennäisesti kaikki hyvin, mutta onko hän yhtään Ramboa onnellisempi?

Tiainen, Marja-Leena: Viestejä koomasta

Veirto, Kalle: The Next One

Edessä elämä? Silvan paras kaveri Jemina saa houkuteltua hänet milloin mihinkin. Vakavaksi toilailu muuttuu, kun Silva joutuu pahaan onnettomuuteen ysiluokkaa edeltävänä kesänä. Kavereiden yllyttämänä Silva hyppää sillalta jokeen, lyö päänsä ja on hukkua. Tyttö havahtuu oudossa paikassa, Koomassa, joka ei tunnu aivan todelliselta. Hän tapaa siellä nuoria kohtalotovereitaan, joiden kaikkien elonliekki uhkaa katketa ennen aikojaan. Silva saa myös tehtäväkseen viedä viestejä eläville. Luokkatoveri Inkerille tämän tätivainaja haluaa lähettää salaperäisen viestin: "Ota kivet pois taskuista". Muutkin viestit ovat tärkeitä, ja ne voivat muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan. Silvan mielessä herää toivo; ehkä hänen onkin tarkoitus jatkaa elämäänsä? Viestithän on vietävä perille! Kun Silva herää sairaalassa tajuttomuuden jälkeen hänen päätään särkee. Mitä oikein on tapahtunut, oliko Kooma kuvittelua tai unta? Vähitellen Silva alkaa muistaa viestejä ja toimittaa niitä vastaanottajilleen. Kun hän yrittää kertoa kokemuksistaan lähipiirilleen, suhtautuminen on lähinnä epäuskoista. Jemina on suorastaan pilkallinen, ja tyttöjen välit katkeavat. Silva haluaa kuitenkin viedä kaikki viestit perille, vaikka se tietäisi hankalia tilanteita. Tapaamisten myötä Silvan oma elämä muuttuu ja hän aikuistuu kovaa vauhtia.

Oletteko kuulleet Pienestä Moottoriturvasta? Soittaako The Next One kelloja? Pasi K. Ranta on aivan tavallinen ysiluokkalainen, kunnes joutuu sattuman ja toisen etunimen takia luovalle luokalle. Pian alkaa tapahtua: Pasista sukeutuu yhdessä syksyssä tunnettu verkkokommentaattori ja jääkiekkoselostaja. Kaikki menee sinnikkään nuorukaisen projektissa nappiin ja pieleen. Isä ja äiti ovat ylpeitä, mutta miten on tyttöystävän laita... Ja erosiko kuuluisa valmentajavelho todellakin yhden lepsun lausunnon ja Youtube-videon tähden? The Next One on riemukas kirja nuoren miehen jäätävästä luovuudesta.

Veistinen, Harri: Kotitekoisen poikabändin alkeet Wickström, Mika: Meidän jengin Zlatan

15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä: ”A) Älä tee itsestäsi numeroa. B) Ole huomaamaton. C) Ole keskiverto. D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin.” Pian Rene voi jättää taakseen koulun, kylän ja ihmiset. Kuka nyt haluaisi jäädä Kiukaisille? Siellä ei tapahdu mitään, eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kukaan kuuluisa ei ole koskaan tullut Kiukaisilta. Mutta juuri kun maali häämöttää, Rene alkaa epäillä. Onko vaatimattomuus ja näkymättömyys sittenkään minkään väärti? Kolme kuukautta ennen koulun loppua Rene saa hullun idean. Jos kerran tähdet eivät tule heidän luokseen, heidän pitää mennä niiden luokse. Tai tarkemmin ottaen heidän pitää itse ryhtyä sellaisiksi. Poikabändiksi. Koulun kaunein tyttökin alkaa pitää paikallista poikabändiä, jos nyt ei maailman siisteimpänä, niin ainakin hyvänä vitsinä. Mutta mikä alkaa heittona, muuttuu pian oikeaksi yritykseksi. Rene saa huomata että joskus elämässä kannattaa uskaltaa. Vai kannattaako?

"Mikä muka on tärkeempää kuin futis?" Karrin pellavapään ilmestyessä jalkapallokentälle heilahtaa usein tuomarin keltainen kortti, tosin niin heilahtaa maaliverkkokin. Karri on vertaansa vailla oleva pelaajalahjakkuus, jota kaupungin kovimpien seurojen valmentajat houkuttelevat riveihinsä, mutta yhtäkkiä maalitykki ilmoittaa lopettavansa. Arsa on hänen paras kaverinsa, joka pelaa puolustajan paikkaa hiipuvassa joukkueessa. Uuden jengin perustaminen voisi olla ratkaisu poikien ongelmiin. Vaan mikä kääntäisi Karrin pään takaisin pelikentille? Vetävä nuortenromaani jalkapallosta ja ystävyydestä niin pelikentillä kuin sen laidoillakin.

Vuorela, Seita: Lumi

 

Palkitun nuortenkirjailijan viimeiseksi jäänyt teos. En siis lupaa teille rakkaustarinaa. Pikemminkin tämä on kertomus petoksesta, ja tytöstä joka pelastaa pojan. Teheran on ensimmäinen luku 15-vuotiaan Siamakin elämässä, Pohjoisen maan itäinen lähiö toinen. Molemmissa paikoissa vaikeudet tuntuvat seuraavan poikaa, vaikka hän ei niitä etsi. Siamak on nimetty Iranissa sankarina kuolleen setänsä mukaan: haaste josta on mahdoton selvitä. Pohjoinen on nyt koti - Siamak rakastaa lunta ja on kaukalon jäällä kaikkia muita nopeampi. Heidän perheeseensä muuttaa Atisha, naapurintyttö Iranista, joka on paennut maasta kielletyn bloginsa vuoksi. Atisha ei ole nähnyt lunta, mutta hän tuntee sadun Lumikuningattaresta, jonka suudelma totuttaa uhrinsa kylmään ja saa tämän unohtamaan mistä on tullut. Atisha haluaa Siamakin muistavan jälleen juurensa. Lumi on koskettava tarina maahanmuuttajien lapsista, jotka kantavat perheissään vastuuta uuden kotimaansa tulkkeina ja kasvavat eri kansallisuuteen kuin vanhempansa. Pienoisromaani Lumi oli viimeistelyä vaille valmis, kun kirjailija Seita Vuorela menehtyi äkillisesti huhtikuussa 2015. Käsikirjoituksen viimeistelyssä kirjaksi on auttanut Vuorelan ystävä ja kirjailijakollega Vilja-Tuulia Huotarinen.


 

Päivitetty 21.10.2016

 

 


 

 


 

 

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLapset ja nuoretLukuvinkkejä › Kotimaista nuorille aikuisille
Sivun alkuun