Maanantai 22.01.2018
Nimipäivää viettää tänään
Visa
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › José Saramago : Oikukas kuolema

Lukuvinkit

 José Saramago : Oikukas kuolema

(As Intermiténcia da Morte, 2005, suom. Erkki Kirjalainen 2008)

Ihmisen haave kuolemattomuudesta voi toteutuessaan saada aikaan odottamattomia ongelmia ikuisen onnen sijasta. Kun kukaan ei kuole, mutta kaikki vanhenevat, kun sairaat eivät tervehdy, vaan juuttuvat tilaansa, kun tappavissa  onnettomuuksissa ihmiset jäävätkin vain pysyvään koomaan – mitä sitten?

Portugalilainen José Saramago (s. 1922) on romaanissaan Oikukas kuolema lähtenyt kehittelemään hurjaa tarinaa kuolemattomuuden seurauksista arkielämässä ja saanut aikaiseksi hilpeän ja älyllisesti kutkuttavan yhteiskunnallisen satiirin.

Nimettömäksi jäävässä kuningaskunnassa havaitaan eräänä päivänä, että kukaan ei enää kuole. Seuraukset ovat alkuinnostuksen jälkeen katastrofaaliset tulevaisuutta ajatellen: Sairaaloissa ja hoivakodeissa tilat täyttyvät, hautaustoimistoja uhkaa totaalinen työttömyys ja ne kääntyvät hädissään tilanteesta täysin äimänä olevan valtion puoleen anoakseen lakialoitetta lemmikkien pakollisesta hautaamisesta, ettei hautaustoimistojen ”tuhatvuotinen know-how mene hukkaan”, kirkko menettää pohjan toiminnastaan, kun ikuinen elämä alkaakin jo ennen kuolemaa eikä kuninkaallinen perimysjärjestyskään enää voi olla voimassa. Vakuutusyhtiöt selviävät hätinä kuivin jaloin keksittyään näppärän konstin: Asiakas maksaa henkivakuutustaan kunnes täyttää kahdeksankymmentä, jolloin hänen julistetaan kuolleeksi ja hänelle maksetaan rahat takaisin, jolloin hän voi maksaa niitä taas kahdeksankymmentä vuotta, jolloin jne…Köyhä talonpoika keksii yksinkertaisen keinon kuolla. Hän vain pyytää omaisiaan viemään hänet maan rajojen ulkopuolelle, jollain hän tietysti heittää heti henkensä. Tästä tulee käytetty keino ja pian ”maphia”-järjestö ryhtyy organisoimaan kuljetukset ja hautaukset, valtion hätäpäisellä siunauksella. Valtio esitetään muutenkin kirjassa markkinavoimien avuttomana sätkynukkena, joka vain yrittää itselleen ja muille uskotella johtavansa maan asioita.

Seitsemän kuukauden kuolemattomuuden ja kaaoksen jälkeen tuoni päättää palauttaa kuoleman takaisin valtakuntaan, mutta siirtyy äkkikuolemien sijaan lähettelemään ihmisille violetteja kirjeitä viikkoa ennen kuolemaa, jotta asianosainen voisi hoitaa asiansa kuntoon ennen kuolemaansa. Vain eräälle yksinäiselle sellistille tuoni ei saa kirjettä perille, vaan joutuu ottamaan selvää, miksi kirjeet palautuvat saman tien.

Teos on tuttua Saramagoa, älykäs yhteiskunnallinen satiiri pitkine, polveilevine lauseineen, kertojan väliin kesken lausettakin tokaisemine kommentteineen, vain pilkulla erotettuine vuorosanoineen. Tarina etenee hitaasti, kertoja palaa milloin mihinkin kohtaan, kommentoi tulevaa, selittelee sanoja. Kieli onkin olennainen osa tarinaa ja sen sisältöä. Henkilöillä ei esimerkiksi ole nimiä, he ovat vain pääministeri, johtaja, täti, sellisti. Satunnaisesti mainitut erisnimet, kuten Rooma, kirjoitetaan nekin johdonmukaisesti pienellä. Tätä aluksi sitkeäksi painovirheeksi kummastelemani tapa selittyy vasta tuonen (pienellä!) kirjoittamassa kimmastuneessa kirjeessä, jossa hän protestoi aiemman kirjeensä kielioppivirheiden korjaamista. (Meikäläinen kielioppisaivartelija tosin hihitteli tätä kohtaa vielä ylimääräisen kerran, vaikka siinä ei olekaan mitään hihittämistä. Siinä sitä tuli sanojen selitystä ja kieliopin merkitystä vallan filosofisesti!)

Saramago hallitsee mustan huumorin ja terävän satiirin. Hän hallitsee myös inhimillisten tunteiden lämpimän kuvauksen. Tuonen ja sellistin tarina rauhoittaa kerronnan ilotulitusmaista säihkettä, vaikka kerronnan tyyli ei itsessään muutu. Tarinan loppu loistaa kirkkaana ja inhimillisen lämpimänä jättäen loppuratkaisun avoimeksi lukijalle.

José Saramago hallitsee kirjoittamisen. Oikukkaassa kuolemassa on jotain niin inhimillistä ja (valitettavankin) totta kaikessa kaameudessaan ja utopistisuudessaan, että ei voi kuin vain häkeltyneenä ja ihastuneena puistella päätään. Ja kun ajattelee, että teos on julkaistu 2005, jolloin Saramago oli jo 83-vuotias, ei voi kuin puistaa toisen kerran päätään ja siteerata kotoista Leinoamme: ”tulta hehkuu harmaahapset/vanhoissa hehkuu hengen aurinko”. Nautittava teos.

Merja-Liisa Karhu

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › José Saramago : Oikukas kuolema
Sivun alkuun