Sunnuntai 21.01.2018
Nimipäivää viettävät tänään
Aune, Auni, Netta, Oona
Suomeksi
På Svenska
Aineistohaku, varaus ja uusinta
Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › Johan Bargun: Syyspurjehdus

Lukuvinkit

Johan Bargum: Syyspurjehdus

(Seglats i september 2011, suom. Marja Kyrö 2011)

Johan Bargumin romaani Syyspurjehduksen perusasetelma on tavanomainen kolmiodraama, hiukan viivästynytkin, sillä päähenkilöistä yksi on jo kuollut. On entinen pankinjohtaja Olof, syöpää sairastava Harald ja molempien muistot auto-onnettomuudessa kuolleesta Elinistä, jonka kanssa he ovat olleet naimisissa, ensin Harald, sitten Olof. Kumpaa Elin enemmän rakasti? Kumpi Eliniä?  Kumman kuva avioliitostaan on totuudenmukaisempi?

Harald ja Olof eivät ole tavanneet kahteenkymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun Elin jätti Haraldin ja lähti Olofin mukaan. Juuri ennen tarinan alkua miehet ovat olleet yhteisellä purjehduksella, jolta vain toinen on palannut. Molemmat miehet kertovat oman versionsa purjehduksesta, sen syistä ja seurauksista. Olof kertoo tarinansa monologina poliisille, Harald reppuunsa jättämässä kirjeessä. Avoimeksi jää, miksi he ovat olleet yhdessä ja kumpi teki aloitteen purjehtimaan lähdöstä. Tiedetään vain, että vene on Olofin ja vain hän tulee takaisin.  Avoimeksi jää myös, mitä retken aikana tapahtui.

Molempien miesten tarinat kiertyvät usein Eliniin, joka yhteisen tiedon mukaan rakasti purjehtimista, oli iloinen ja vilkas, kiehtova ja kaunis. Toisaalta Elinissä tulee esiin kuolema, katumus ja lähes sairaalloinen rangaistuksenpelko. Eikö hän ollut onnellinen? Kumman syytä se oli? Esiin vilahtaa myös molempien hyvin syvällä sisimmässään elättämä pelko siitä, ettei Elinin onnettomuus ollutkaan onnettomuus. 

Kirjassa on tärkeä sija muistoilla ja muistamisella. Miten eri tavalla voidaan haluta muistaa, kerrotaan muistettavan tai muistetaan; Bargumille näistä vaihtoehdoista yksikään ei ole muita totuudellisempi.

Tähän ajatukseen tiivistyy oikeastaan koko kirjan viehätys. Bargum ei missään vaiheessa paljasta, kumman muistot tai tarina tapahtumista on oikea. Taustalla vaanii koko ajan rikoksen ja koston mahdollisuus, mutta toisaalta Harald on sairautensa takia saattanut yhtä hyvin vain kadota…

Syyspurjehdus on tiivis ja hallittu kirja, pieni kooltaan, mutta se ehtii käsitellä paljon.

    Merja-Liisa Karhu

 

Olet tässä:  Lohjan kaupunginkirjastoLukuvinkitLuin kirjan › Johan Bargun: Syyspurjehdus
Sivun alkuun